Eipä juuri muulla ole väliä

Tuuli ei vielä syleile päätäsi, heittäen samalla hiuksia silmillesi. Matka saaristoon ei siis toteutunut, sitten illat käyvätkin jo pimeiksi ja sateisiksi. Lieneekö tuolla väliä, sillä onhan minulla sinut.

Rankkasade tai tulva vei maat ja veneen, juhlikaamme siis ironiaa. Kummankaan ei tarvitse tehdä sitä yksin. Vieraiden lähtiessä keväällä syttyi sota, jostakin turhanpäiväisestä syystä. Senkin voi unohtaa jos vain muistaa  olennaisen.

Eikö siinä myös piile meidän voimamme? Toisissamme, välillämme ja teoissamme. Se on yhtä kuin auringon valo maailmalle, tuo elämän. Luonteeseen, sillä kuuluu myös olla näkymätön ja näkyvä samaan aikaan.

Mitä meissä piilee

Yksi tarttuu aseisiin, toisen unohtaessa omat tekonsa. Toisaalta kaikki tekevät sitä joskus. Tietoisesti tai kadottaen itsensä. Tietoisesti niin tekevät eivät saisi ihmetellä lopputuloksia.

Monissa ihmisissäon piilossa "aikansa suuri rakastaja" taikka "pelastaja", mutta kuka ihmeessä pitää heidän esiriippuaan suljettuna. He eivät asu yhdessä ainoassa ihmisessä.

Seinäruusutkin tanssivat niin että rajat hämärtyvät. Millainen on se ihminen, joka ottaa tästä kaikesta selvää. Sellaista tuskin edustaa sivuunkatsoja.

Muutosten ilmapiiri

Koulun ympärille kasvaa aita, kuulemma tuomaan turvaa. Luottamusta jää sen ulkopuolelle. Muutenkin sitä vaivaa suunnitelmallisuus, joka ei ole, sille mitenkään omainaista. Pukki on viety pois ja tilalle on tuotu keltainen turvaliivi. Ne asuvat siinä parakissa.

Lasten tieltä on viety leikkipuisto edistämään  läpikulkua, joka sekin on kielletty, Ruoho elää siellä nyt, mutta tila on tyhjä niille jotka muistavat. Kaipaisi elämää, jota nyt etsitään vain viereltä.

Kauempana, jossakin alhaalla tai miksi ei ylhäälläkin. Joskus siitä humusta uskottiin todella löytyvän jotakin. Oli siellä jotakin, mutta ei sitä mitä etsimme. Se mitä oli roikkuu köydestä, meille näkymättömässä paikassa.

Seikkailuja empaattisuudesta

Ryhdyn laskemaan 37,49 ja 10000. Se on toisella puolella maailmaa. Lähempänä lasken 8-2003-30-57. Summa on hirveä, vaikka osatekijät ovatkin kaukana. Tuntuu pahalta silti.

Yhdenkä kuolema tragedia ja monien tilastotieto. Enpä tiedä, mutta pelkään turtumista. Vaikka tuntuu pahalta en halua unohtaa ketään heistä. Kaiken tapahtuneen jälkeen he eivät ansaitsisi sitä.

Monta ihmistä ei tule näkemään ihmeitä, joita on tuolla tähtien välissä ja päällä maan. Moni ihmeidentekijä omassa luokassaan on sammunut.

Marcuskin oli sitä mieltä että meidän pitäisi välittää toisistamme. Aina ei voi tiedostaa miten maailma kaikkine osineen toimii. Pimeyden tasapaino on vain löydettävä.




© Mikko Järvinen

Koskettama

Kaikessa harmaudessaan se ei ole vielä tehnyt päätöstä siirtyäkseen suuntaan taikka toiseen. Koskee olla koskettamatta, sillä hän on kauneuden koskettama. Värit seuratkoon hänen jalanjäljissään päätöksen toteutukseen.

Hänen kokonaisuutensa säikeet tunkeutuvat minuun, enkä halua vastustella sitä. Otan kaiken vastaan mitä vain saan. Halu vastata kosketukseen on suuri, mutta toimena se on ajatuksieni vanki.

Liikkui kuin tumma hahmo vallankumouksen aattona, ennen suurta tekoa. Kaikki tiesivät hänestä, mutta hänen tulonsa oli yhtä tuntematon, kuin mitä hän kantoi mukanaan.

Yhteen kietoutuneet sydämet seisoivat lopussa ja lauluin kertoivat siitä mitä hän kantoi.




© Mikko Järvinen

Musiikki on loppunut

Gramofoni rohisee pöydällä, juuri sammuneen kynttilän savun tanssiessa sen ympärillä. Siitä huolimatta katson ikkunasta ulos hautoen ajatuksia näkymättömästä kauneudesta.

Ne sävelet soivat muodostasi tuolla maailmalla. Levyn tuoma tunne ei ole sama, mutta toimii kyllä muistojen herättäjänä. Laittaa miettimään, koska olisit ollut yhtä vapautunut, kuin silloin eräs kerta keikan jälkeen.

Lasken savukkeen ja nostan, sinulta saadun trumpetin huulilleni, tavoittaakseni sen menneen tunnelman. Ilman ääntäsi tavoite on pelottava. Sen piti olla meidän matka.

Yksinäiseen muistokonserttiin osallistuu vain henkesi, sillä se ohjaa sormiani trumpetin näppäimillä. Vaikka olenkin surun murtama, ilolla toimin hyväistesi välikappaleena, kotona ei odota kuin gramofoni.

Miten löysinkään paikan, jossa rakkaus katoaa minuuteittain

Paikka, jossa ei olisi rakkautta. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Siellä ei voisi havaita puissa värejä, vaikka ne olisivat sinun istuttamiasi. Kävellessäni niiden lomassa mitkään kengät eivät auta, vaan kohta vuotavat jalat verta.

Puiston penkiltä näkee vain kosken, johon se hukkui. Se rakkaus meinaan. Jokaisella ylityksellä asiat menevät toiselle puolelle. Tuomiosta kuullaan alajuoksulla.

Ainoa ajatus, joka juoksee mieleni läpi on paniikin omainen tarve päästä pois täältä. Ihmisiä ei tunnu olevan missään, kun näet jonkun, seuraavassa kadunkulmassa he ovat jo poissa.

Miljoona kaupungit eivät siis pelasta ketää yksinäiseltä olemiselta. Mikään ei riipu minkään määrästä, kun yrittää ottaa selkoa mistä kaikki on lähtöisin.

© Mikko Järvinen

Ydin

Ajatus sinusta on lähtökohta lähes
kaikelle tai ainakin se on läsnä
kaiken rakenteessa. Niinkuin Frank
kertoi laulussaan. Saapuessasi tuo
laulu alkaa soimaan, joka tuutista.
Aluksi en voi kuulla muuta vaikka
näen.

Katseeni palaa iloisen katseesi
syvyydestä tähän hetkeen katselemasta
osasia siitä. Kaikki tuntevat sen,
jopa pienimmät osat tunnetaan.
Etsikääpäs joku joka osaa selittää
sen kaiken yksiselitteisesti ja
sotia sytyttämättä.

Seurassasi irtautuu siinä määrin, että
buddhakin alkaa jo kiinnittämään
huomiota. Se on nyt niin hyvin lähellä,
tunnetko? Saatatpa tunteakkin, ainakin
hetken kuluttua. Aikahan ei tätä
tapahtumaa kunnioita.

Olemme saapuneet tänne tietämättä ja
taitamatta, niinkuin ihmiset yleensä.
...rakkauden ytimeen.

© Mikko Järvinen

Koston tielle

Seison tuulen heitellessä hiekkaa
ympärilläni, katsomassa hänen
verensä valumista maahan. Kerään
sen kyllästämän hiekan putkiloon,
jossa pidin ystävänpäiväksi saatua
sydänkorua.

Muistellen hyviä aikoja. Samalla
lataan revolverin rullaan luodin,
jokaista kohti. Hyvä puoleni
pohtii haluaisito sinä tätä? Paha
puoleni toteaa että et ole enään
vastustamassa.

Ohi kiitävän hetken mietin kenelle
olla vihainen? Vain huomatakseni
että olin tehnyt päätökseni.
Nousin siis sen sivuvaunullisen
moottoripyörän selkään. Se vie
minut kohti, loppujen lopuksi,
tuntemattomaksi muodostuvaa.

Tuoko se sinut takaisin?


© Mikko Järvinen

Asenteista ja päätöksistä väkivaltaa

Monet ovat vain omalla puolellaan
istumassa näkymättömissä juoksuhaudoissaan.
Näkevät vain vihollisia, eivät näe omien
päätöksiensä taakse. Niitä ennen omat
periaatteet, arvot on asetettu myytäviksi.
Maksutapa on painostus.

Tältäköhän mahtoi Wilsonista tuntua, kun
joutui luopumaan listastaan. Myöntyi sitten
päätössokeiden painostukseen. Huijatuksi
tulleensa huomaa vasta kuin sokeat lapset
ryhtyvät leikkimään.

Syylliset hukkuvat syyllisyyteensä, kun
tajuavat okein tekemisen ja omien etujen
tavoittelun eron. Toiset sanovat: "minähän
varoitin". Jällkiviisaat pitelevät
pelastusrenkaita.

© Mikko Järvinen

Sydämesi kukka

Millaista puutarhuria käy kiittäminen
siitä kauneimmasta kukasta, joka
kasvaa  sydämesi huipulla. Tie
sinne on tuntematon, vaihtuessaan
joka kerta paljastaa puutarhurin
kuolemattomaksi.

Hoito-ohjeet on kirjattuna narulla
suljettavaan nahkakantiseen
teokseen. Vaatii ajatonta viisautta että
voi ymmärtää ne ohjeet. Valtakunnat
kaatuvat ennen syntymistään, kun
taistellaan oikeudesta lukea sitä.

Puutarhuri ei unohda koskaan, silti
kukan vieressä joka päivä hän kertaa.
Uusien sivujen toivossa kääntelee
hellästi vanhoja. Muistikuvien ohessa
kastelee kukkaa.

Rikkaruohoista otetaan opiksi, laitetaan
talteen uuden rakkauden turvaksi. Päivän
päätteeksi uni tulee paremmin kuin koskaan
aikaisemmin. Puutarhurin ei tarvitse pohtia.

© Mikko Järvinen

Aave asuu meissä

Älä usko aaveisiin, joista kerrotaan
turistikohteissa. Oman elämän aaveet
löytyvät arkisemmasta paikasta.
Sinusta. Levittävät pelkoa, mutta
harvoin pelästyttävät ketään.
Turistikohteiden versiot vievät
liiaksi huomiota.

Pääsevät sisään omin luvin, kun kukaan
muu ei katsele. Syy heidän
saapumiselleen on yhtä vaikeasti
laskelmoitavissa kuin rakastumiseen
kuluva aika. Avaimien sijasta käytetään
kelloja

Jokaisen aaveella on oma tuojansa ja
niiden reitit ovat yhtä moninaiset.
Näiden ennalta näkeminen kutsuisi vain
lisää aaveita. Veljiään ja siskojaan
aina vaan pahempia.

Varkaissa eivät kuitenkaan ole. Tuovat
rikoksensa kuitenkin piiloon meihin.
Jota sitten tahtomattamme välitämme,
Kunnes siitä tulee loputtoman suon
ikuinen kopio.

© Mikko Järvinen

6 kuvaa

Alussa hymyilet ja lopussakin.
Erittäin virkistävää kun on
viime aikoina katsonut ulos ja
normaalista poiketen miettinyt
elämää. Ei säätä, ei tällä kertaa.
Nyt muistellaan muita muistoja.

Siirtyessäni gallerian toiseen
huoneeseen muistan sattumalta tai
sattuman puutteesta kaksi asiaa.
Lakatut kynnet oudot, mutta
menettelevät. Hattu vain lisää
sattumaa tuodessaan mukanaan
hullunkurisen ilmeen, eräältä
syysillalta ennen sanoja.

Eipä ole koskaan ollut bambu
näin eriskummallista. Ei sitä
muuten välittäisi ellet kurkistaisi
yhden takaa hymyillen, jostakin
viekkauden ja onnellisuuden
välimaastosta.

Neljännessä sijainnissa saan
ihmetellä kuinka voit näyttää
hopeisen puun varjossa noin kauniilta.
Aikani ihmeteltyä päätän unohtaa
koko puun. Keskittyminen kauneuteen
tuntuu niin kovin mielekkäältä.

Viides gallerian huoneista onkin
sijoitettu junaan. Matkan teko ei
näytä olevan tuskaista. Niin
ilkikurisen iloisesti näytät kieltä
hymyillen. Junan pääteasemalla ei
ole niin väliää, kunhan saavumme sinne
yhdessä ja sinä hymyilet edelleen.

Kuudennessa ollaan oltu perillä jonkin
aikaa. Ilmeessäsi ripaus viekkautta
kysyt sanoitta että mihin tästä
mentäisiin?


© Mikko Järvinen

Sijoiltaan

Miksi katsoa maailmalle kun oikein
mikään ei ole paikallaan. Vääristynyt
kuva kun ei kaikkialla ole sama.
Toisen oikea on toisen entistä
vääristyneempi kommentointi tai
keskustelu vaikeaa kun ei tunne toista.

Tuntematon komentaja on antanut
tuntemattomalla voimalla hajaantumis
käskyn, jota pasifistikin noudattaa.
Puhelinmuistiot ja sosiaaliset mediat
pursuavat nimiä, vaikka joka paikassa
on tyhjää. Illuusio elämästä.

Ainoa hetki, joka tuntuu jäävän. Normista
poikkeavat hetket menevät yhtä nopeasti
kuin tulivatkin. Eipä ole meistä niitä
muistelemaan lämmöllä. Kun emmehän omista
niitä enää vaan kaikessa hiljaisuudessa
kirjoittelemme sopimuksia niistä
luopuaksemme.

© Mikko Järvinen

Paikkani

Eikö alkupisteiden meressä joskus
tunnu siltä että mikään ei voi
alkaa täältä. Eläimeen vertaaminen
tuntuu jokseenkin sopivalta.
Todellisessa muodossa se matkii
niitä olemassaolon aktiivisuudessa.

Alkupisteestään kun onnistuu
irroittautumaan jonkin kylkeen,
joka ei muistuta mitään niistä
eläimistä. Kaksinverroin vähemmän,
jos eläin houkutellaan pois.
Alkupiste hajoaa silloin tuhansiksi
rasteri palloiksi. Muodostamatta
kuitenkaan mitään selväjärkistä.

Ehkä siksi että harva sanomalehti
kirjoittaa unelmista. Vielä harvempi
yrittäjä kehtaa kertoa niistä.
Johtuneeko tästä että velvollisuuden
rajat hämärtyvät ja tartutaan
kaikkiin mahdollisuuksiin kuin
viimeisiin.

Lopulta tämä kaikki maistuu, kun
rakkaiden huulien maku sekoittuu
vereen. Etsi tästä nyt sitten
alkuja.

© Mikko Järvinen