Elämän pituinen

Janosi aavikon laidalla mitattu elämän
mittaiseksi taistoksi. Tiedosta tai
elmästä itsestään. Yhteenkietoutumisen
vaara on niin suurin että moni lakkaa
erittelemästä niitä. Eivät myöskään
usein välitä, kuin tiedosta. Siitähän
tuli elämä.

Joillekkin tieto on uskoa. Toisille
niin paljon että heidän elämänsä on
paikalleen pysähtänyt aavikon laidalle.
Heillä ei ole enää jano. Heitä ja muita
aavikon laidalle seisomaan jääneitä
ääripäitä tulee varoa. Ei ole juotavaa
tarjottavaksi.

Laiskat luulevat saapuneensa perille,
mutta etsijät kaikista janoisimmat
tietävät ettei toista reunaa saavuteta
koskaan. Olkoon se ainoa varma tieto,
sillä aina jokin siirtää reunaa.

Välillä tulee levätä keitailla, jotta
saa perspektiiviä. Toisenlaista janoa,
joka löytyy vain keitaalta. Tieto usein
kuivuu täällä, mutta ei se meitä
kovinkaan usein haittaa. Luovumme, jopa
ilomielin.

© Mikko Järvinen

Ehyt sydän

Kauhistunut itseään. Hikoilee viidakossa
kaikkeen jotakin ymmärrettävää.
Peräänantamattomuus hyve vai kirous? Oma
mieli yrittää siihen löytää vastausta
maalailemalla unelmia. Kangas on jotenkin
vääntynyt.

Kankaan suoristuessa unelmat hämärtyvät.
Niistä tulee etäisiä, kuin toisen omia.
Varkain vietyjä. Kenestä tulee varas?
Kenellä on kanttia syyttää omaa sieluaan?
Viedä unelmien tuomiolle.

Mitä mahtavatkaan ajatella? Kummastakaan.
Käydään suuri väittely, jossa unelmilla on
yksi huomattava etu. Ne voivat olla ketä ja
mitä hyvänsä. Kuinka pelottavaa se on, mutta
samalla toiveikasta.

Ei kukaan kerro miten pitäisi tuntea. Päätän
ryhtyä rauhantekijäksi unelmien ja sielun
välille. Kovin mittava tehtävä kaikilla
mittapuila mitattuna, vaikka varmasti joku on
erimieltä. Lienee tässä mielekkyyttäkin.
Yhdessä ovat piilottaneet ja laittaneet minut
etsimään.

© Mikko Järvinen

Teille kahdelle

Missä mahdoitte tavata? keskellä kaupunkia
urbaanin sydämen sykkiessä? vaiko keskellä
korpea, vain kuu seurananne? Ei sillä niin
väliä. Onhan sieltä tultu jokseenkin pitkä
matka, siinähän vasta tarina on.

Ketkä sanoivat ja mitä sanoivatkaan, kun
kuulivat? Onnittelivat ja vitsailivatkin,
niinkuin asiaan varmasti kuuluukin.
Kauniita muistoja säilyttämisen arvoisiakin.
Vielä tosin kierretään melko kaukaa.

Nyt lähestytään jo. Olette luvanneet luoda
jotakin kaunista, heränneet todelliseen
elämään. Joidenkin mielestä luovutte, mutta
todellisuudessa saavutatte lisää.

Teillä on toisenne nyt. Älkää sitä unohtako,
niinkuin moni tässä epäolennaisuuksien ajassa
tahtoen tai tahtomattaan tekee. Nähkää sen verkon
läpi kohti parempaa maailmaa.

© Mikko Järvinen

Asia selviää kysymällä

Juttelinpa kerran omnipotentin itsensä
tuntijan kanssa huomatakseni ettei hän
ole todellinen laisinkaan. Mistä mahdoimme
jutella, kun viinipullo tyhjeni. Iltoina,
jotka ovat pahimpia, muistan turhankin
tarkasti.

Hänen artikulaationsa entisaikoihin
palaamisesta on vakuuttavaa, otan suullisen
lasista ja totean ettei sinne ole menemista.
Toine haluaisi, toinen kauhistuu ajatuksesta.
Pitää löytää itsensä tästä hetkestä. "Mutta
siinäpä lienee ongelma!" sanoo hän
voitontahtoisena. Toinen osa on tuolla jossakin

Vierastan hänen innostuneisuuttaan. Puolihuokaisten
sanon hänen olevan oikeassa vain siksi, että hän
itsekkin piilottelee. "Tulisit itsekkin
piilostasi, niin toinen osa paljastuu". Tokaisen
vastavetona. Epätodellinen ja omnipotentti
ystäväni toteavasti kysyy: "Olenko varma?".

Minun oli pakoo myöntää että on ollut varma. Toivotin
epätodelliselle kaverille hyvää matkaa.

© Mikko Järvinen

Kävele lasilla

Yhdet makaavat ja toiset nojaavat.
Oudosti se pinta meitä riepottaa,
emme tunnu edes aina liikkuvan.
Maisemat sen takana vaihtuvat.
Sitä haluaisi yhden pysyvän
maiseman, johon voisi palata.
Olla turvassa.

Keiden käsissä se palaa muodottomaksi
köntiksi, kun ei tajua päästää irti.
Voit myös polttaa sen vihalla ja
epätietoisuudella. Riistäytyy käsistä
se liekki, jos murratte pinnan, joka
ei vääristä. Sulkee vain vihan
ulkopuolelle.

Ihmetellessä sen pintoja toiset tuntuvat
välillä unohtavan, että heillä se ei
muodostunut päämäärättömäksi labyrintiksi,
jonne vielä eksyykin tavattoman helposti
katsomaan ulos kuin vanki.

Vapauttakaa toisenne. Kävelkää kevyesti ja
muistakaa mihin jalkanne laskette.
Heijastuksista löydätte toisenne, jos
pelästytte, katsokaa taaksenne.

© Mikko Järvinen

Murtaudu ulos

Eivätkö ne tiedä että juuri
itsensä tutkiminen ja nostaminen,
jostain mihin ei ole itseään
vapaaehtoisesti kadottanut. On
vaarallista etenkin, jos ohjeita
itseensä ei osaa lukea tai ovat
joutuneet hukkaan. Olivat varmasti
vesiliukoiselle materiaalille
painettu.

Monet yrittävät antaa ohjeita,
jotka erehdyttävästi muistuttavat
käskyjä kaikessa komeudessaan.
Harvoin kuuntelevat omia sanojaan.
Automaattista ja yksioikoisen
oloista. Kuunnellaan ennemmin omaa
sydäntämme, katsotaan yhdessä mihin
se vie.

Kyllä kuulitte oikein, vaikeaa se on,
mutta palkitsee kyllä tutkijan.
Löytää totuuden itsestään eikä koskaan
ole yksin, kun tarpeeksi katsoo
ympärilleen. Samalla voi huomata
nekin, jotka ympärilleen kasaavat
aitoja.

Laitetaan heille lappu aidalle, jossa
kerrotaan että odotamme heitä.
Katsotaanko nyt yhdessä mitä löydämme,
jotta ymmärrämme yhdessä paremmin.

© Mikko Järvinen

Etsi ja voita.

Näetkö jotakin kun noin innokkaasti etsit?
rahaa? mainetta? kunniaa? valtaa? Nykyisin
sinut tunnetaan siis sokeana, joka
vallitsevien käsitysten mukaan menee oikeaan
paikkaan. Vallan huipulle.

Sitten ollaan kuitenkin vihreitä kateudesta,
kun sinne on sokea saateltu sisään
seläntaputuksin. Eihän se sokeakaan tajua
miten sinne oikein pääsi, vaikka tyhjänä
seisovat valokuva kehykset.

Antakaa sille sokealle silmä tai kaksikin,
jos matkalla tyhjyyden palatsiin meni
hukkaamaan molemmat. Niillä toivottavasti
näkisi minkä ohi käveli, talloi alleen ja
unohti.

Sokean silmää tai silmiä pyöritellessään
tulee pohtineeksi, että tässä kaiken välissä
on hirvein kohta, kun ei ole oikein missään,
mutta näkee kaikkea. Hyvää ja pahaa.

© Mikko Järvinen

Maailma, jota ei ole.

Kun lukee lehdestä 50 vauvan joutuneen
huostaan, siinä tulee katsoneeksi
punaiseksi maalaamansa seinää ja alkaa
maalaaman sitä mustaksi, vaikka se ei
enää ole mikään masennuksen tunnusväri.

Onko sitä syntynyt väärään aikaan,
kun ihmettelee miten joku jaksaa
murehtia rikkoutuneesta mopon valosta.
Testit sijoittavat minut 1910-luvulle
vallankumousten syliin ja tekevät
minusta che guevaraa.

Epäilen kovin, että paikka ainakin on
väärä, sillä tuntuu että on edelleen
matkalla. Puolikkaat ihmissuhteet
vierustavat tietä kuin katulamput,
mutta eivät valaise. Neuvovat kyllä
kysymättä, sanomatta mitään.

Muistelen haikeana sitä kaunista
ajatusta, joka on maalattu, kirjoitettu
ja soitettu niin usein. Mutta kuka
sen on oikeasti löytänyt? Enpä
kuitenkaan anna edes osia pois siitä.

© Mikko Järvinen

Päämäärien Problematiikka

Tiedän mitä kaipaan, en osaa häntä.
Minne kaipaan, sitä en tiedä. Perillä
sen tietäisi. Kuulostaa matkalta.
Päättömältä. Hän toisi päätä.

Päätä? päämäärä? Tarviiko olla? Ollaan
olematta, annetaan tien viedä. Ehkä se
tuokin itsestään. Vääräkö suunta.

Entä jos tie on väärä, voiko se silti tuoda
oikeita asioita? Onko oikea paikka väärä, jos
saavut sinne yksin? Kovin tyhjä ainakin,
vaikka siellä asuisi tuhat ihmistä.

Sillä tuhat ihmistä osaa kertoa tuhat
valhetta asiasta, jonka hyvin tiedän todeksi.
Puhuttaisiinko valheita, jos hän olisi täällä?
Mutta kuka hän on?

Päämäärrälliset, päälliset menevät sinne,
tänne tietävineen. Tietämättä juuri mitään
vainoavat meitä.

© Mikko Järvinen

Älkää käyttäkö

Toisen rakkautta väärin. Maailma tekee sitä
muutenkin siinä määrin että luulisi kohta
syövän jotain muutakin. Ei sille riitä muu
kuin se puhtaus kahden ihmisen välillä.
Vaalikaa sitä, näyttäkää maailmalle että
se on teidän ikuisesti.

Myykö, sillä aatteita, jotka eivät sille
kuulu. Se on jo itsessään ihmisten
intohimojen ilmentymä. Ei ole siis rikki.
Älkää turhaan yrittäkö korjata. Hyvä olla
sen vaikutuksessa.

Antako sitä pois mistään hinnasta, sillä
se osaa myös satuttaa kovempaa kuin
mikään lyönti tai luoti. Pitäkää kiinni
siitä toisesta puolesta. Se karkoittaa
silloin murheet ja parantaa kivut.

Ette milloinkaan halua herätä siihen
aamuun, jossa huomaatte sitä kaipaavanne.
Eihän se aamu tunnu edes aamulta, sillä
ei silloin näe edes eteensä. Kaikki ruoka
maistuu sahanpurulle ja kaikesta juomasta
tulee jano. Eikö nyt kaduta, edes vähän.

© Mikko Järvinen

Matkan ymmärrys

Sinun valosi terälehtiä noukin, ovat
sammuneet. Mihin olet mennyt? Loista,
jotta näen sinut. Siellähän sinä istut
pyramidin päällä.

Mutta kuka tämän pyramidin on rakentanut?
Miten on ehditty? Tule. Laiva odottaa
joen rannassa, meitä tai rakentajaa.

Joki on levoton ja minä sen mukana.
rakentaja on vihainen, joutui ottamaan
kamelin. Sinä rauhoitat minua.

Osoitat sormellasi vastarantaa. Rakentaja
ennustaa pahaenteisesti, lienee kameli
janoinen. Ironista tällä joella.

Perillä kavahdan koreja punovaa miestä,
korit ovat hyviä. Vihjaileeko hän janoissaan
jotakin jota kumpikaan ei ymmärrä.

Yön tullen kiedon takkini yllesi, katson
kuutamoa, hiljaa ymmärrän korin punojan
vihjeen. Halaan lujempaa.

© Mikko Järvinen

Runokavalkadi

Hei lukijat!

Tuli eilen oltua runokavalkadissa sanomatalolla Helsingissä. Huomasin tapahtuman sattumalta sunnuntai aamusta Helsingin sanomien nettisivuilta ja päätin mennä 3 syystä: en ole koskaan ollut tuollaisessa tapahtumassa, se oli ilmainen ja runoilija, joka innoitti minutkin kirjoittamaan esiintyi siellä. Puhun tietysti A.W Yrjänästä. Toki paikalla oli muitakin mainioita runoilijoita. Inspiroivia tekstejä monella runoilijalla siellä, joten uutta tekstiä voi syntyä lähiaikoina. Tapahtumasta lähti mukaan A.W Yrjänän uusi runokokoelma 20 eurolla, johon sain vielä runoilijan nimikirjoituksen.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/menot/wsoyn_runokavalkadi/10.10.2010/14.00/

Seuraavaksi ajattelin aloittaa julkaisemaan vanhempia, jo rakkausurunot.fi:ssä julkaistut runot, täälläkin.

Ajat

Sade piiskaa ikkunaan. Jättää pisaroitaan ikkunaan.
Yritän katsoa niiden läpi. Kuin muistojen, jotka
ovat jääneet elämään sinun mentyäsi. En kestä
keittää kahvia, vaan paiskaan pannun seinään.
Istun sirujen viereen.

Niiden heijastuksia miettiessäni, muistui se hetki
kun istuimme hieman humalassa seinää vasten. Puhuimme
elämästä suurin unelmin. Bailey's pullosta saattoi
maistaa sinut. En voinut olla katsomatta silmiisi.

Hukun niihin samalla kuin kyynel valuu poskellasi.
Havahdun ja kuivaan sen. Kysyn miksi itket? Kerrot
että ajat ovat ovat pahoja ja hyvät unelmat menevät
sinne kuolemaan.

Pitelen sinua sylissäni ja kerron hiljaa korvaasi,
että jos olemme hyviä ja rehellisiä itsellemme, niin
ajat kyllä seuraavat perästä.

Nostaessani veristä nyrkkiäni pannun siruista, mietin
mihin ne ajat katosivat.

© Mikko Järvinen

Uusi sivu.

Tervetuloa!

Perustin tämän sivun, jotta ystäväni ja muutkin ihmiset, jotka eivät ole rakkausrunot.fi:n käyttäjiä voivat kommentoida runojani. Runoni tulevat edelleen myös rr:ään.

Palaute runoistani on tervetullutta, kunhan se on rakentavaa.