Hiljainen enemmistö

Rakkaus on hiljainen enemmistä, mutta
kyllä se nostaa päätään kunhan hetki on
sopiva. Silloinkin kun sitä ei kukaan
odota. Sanat vierivät kieleltä ja
enemmistö ihmettelee mitä oikein sanoin.
Ovat silti tyytyväisiä.

Mitä salaisuutta enemmistö yrittää suojella?
Sitä kaunista tunnetta kahden ihmisen välillä,
joka lämmittää talvella ja saa tuntemaan
kokonaiseksi. Pitäähän tajuta kuinka absurdia
se on. Kuitenkin kaikki sen näkevät ja ottavat
omikseen enemmistön tehtäviä. Huomaamattaan.

Rupeavat vielä kiistelemään mikä tässä on totta
tai totuudenmukaista. Säälisin heitä ellen
tietäisi mikä tässä ratkaisee. Ei tähän kaivata
kaapuihin pukeutuvia miehiä tai kaiken kattavia
universaaleja totuuksia.

Mietin mitä tekisin tämän porukan kanssa.
Ristiriitaisuuksien mestareiksi julistan
ensitöikseni. Silti pohjimmiltani pidän jokaisesta
heidän tekemästään päätöksestä.

© Mikko Järvinen

Kokoelma viimeisistä asioista

Jos se valonsäde olisi viimeinen katsoisin
sillä sinua, jotta näkisin vielä hymysi ja
silmäsi viimeistä kertaa. mikä muu sopisi
muistoiksi pimeyteen? Pakko uskoa että
muilla muistoilla ei ole siellä sijaa.

Viimeinen tilkka vettä pullon pohjalla.
Kastelisin sillä huulesi ja kuivuisin
hymy omillani, kun tietäisin sinun
selviävän pois täältä. Mene ! On koettu
jo liikaa viimeisiä.

Kosketuksesi kirjaisin viimeiseksi
tuntemakseni asiaksi. Sinne minne minun
mentävä, siellä kylmä vie tunnon tavalla
tai toisella. Kovasti haluaisin muistaa
miltä tunnuit ihollani.

Tähän kokoelmaan en kuitenkaan lukisi,
sitä minkä lupasimme toisillemme.
Viimeisten asioiden inventaariossa jotain
jäisi aina puuttumaan. Olen vienyt sen
mukanani pois. Antaisin sen vain sinulle.

© Mikko Järvinen

Ilman sanojasi

Unohdan kuinka sanoit minua rakastavasi.
Sano jotain mikä pitää tämän hehkun elossa,
sillä kuka ikinä asuukin ruumiissani en enää
tunne häntä. Jos kukaan ei ole ohjaamassa ei
alkuperäinen asukki löydä takaisin.

Ilman sanojasi en osaa suojata itseäni itseltäni.
Tuijotan ulkona muodostuvaa lumista loputtomuutta.
Siellä harvoin löytää tietään. Kaipaus ja
päättämättömyys odottaa kinosten takana kulkijaa.

Välillä kinosten takaa löytämästään ei tiedä onko
se alkuperäisen asukin omaa vai nykyisen kulkijan
taakseen jättämää. Päätelmien teko itsestään tai
muista täällä tunteiden välisessä tilassa on
työlästä.

Kun on kerran lähtenyt lämpöään vaihtelevien
viimojen vietäväksi. Ei voi koskaan tulla todella
takaisin. Lähtiessään jättää aina jotain itsestään
pois. Sanoista kaikki usein lähtee tai niiden
sanomattomuudesta.

© Mikko Järvinen