Rakkauden ajatuksen jalanjäljissä palataan aina alkuun

Muistan sinut parhaiten kesästä, jolloin kaikki
oli vielä kaunista. Olethan sinä edelleenkin,
mutta kesät ovat luovuttaneet sinun mentyä
unelmiesi perään.

Mahdatko muistella mitään minusta? Tai edes muistaa?
Tykkään ainakin ajatella niin, vaikka mitään
rohkaisevia merkkejä ei siitä olekkaan.

Minä muistan vieläkin ne unelmat, joita minulla oli
silloin kun kesä ei ollut vain tuskaisen kuuma ja
hämäävä. Silloin maailma oli raikas ja elossa.

Kuvistakin katosi viha, vaikka et sitä ensi alkuun
uskonutkaan. Olit siinä kaiken sen voittaneena, jota
olin uskonut pitäneeni kaikkein kauneimpana.

En tiedä katselenko näitä muistoja viimeistä kertaa,
mutta ainakin täältä on pitkä matka pois.

© Mikko Järvinen

Rakenne, jossa on irrallisuutta ja ajasta riippuvaisia liittymiä

Katselen niitä ihmisiä ja tajuan että en voi
verrata niiden muodostamaa tilanteita
mihinkään. Joskus saattoi katsella tilanteita
kuin maalauksia tai muistella niitä semmoisina.
Ne ovat taidevarkaita.

Joskus he eivät näytä yhtään siltä mitä ovat.
Tietämättöminä valehtelevat eivätkä oikein
vielä tiedä mihin ovat menossa. Yrittävät olla
täällä, mutta näyttävät niin eksyneiltä.

Selviytyjät eivät pelästy. Heitä on jäänyt tänne.
Pelästyneetkin kävelisivät tästä useammin ohi,
jos eivät olisi kävelleet loputtoman pitkiltä
tuntuviin päiviin.

Voisivatko pelästyneet olla yhtä eksyneitä kuin ne,
jotka yrittävät olla täällä? Toisaalta välillä
kaikki muuttuu päinvastaiseksi. Pysyvää harvoin,
aavistuksia toiselta puolelta, joita sitten
pelästyivät. Me näemme usein vain osia puolin
ja toisin.

© Mikko Järvinen