tiistai 1. lokakuuta 2013

Onko rakkaus aina kaunista

Silloinkin kun ei suostu unohtamaan toista, vaikka universumi pyyhkisi häntä olemassaolosta. Väitän rakastajan varmuudella epäijilijöille että silloin rakkaus hipoo jo huippuaan.

Taistelussa, joka todennäköisesti johtaisi kuolemaasi, muistat miksi lähdit tälle tielle. Huoli ja kuolemanpelko kaikkoaa. He jotka eivät usko, eivät ole kokeneet sitä selkeyttä.

Vaikka kaikki olisi jo mennyttä uskoisit vielä häneen, ennen kaikkea teihin. Muuta väittävät ovat kohdanneet ne hetket ennenkaikkea yksin, eivätkä näin ollen tiedä paremmasta.

© Mikko Järvinen

perjantai 27. syyskuuta 2013

Katse kohti yötä

Vaikka tuli tanssi joka puolella, en voinut nostaa katsettani sinusta. Tulen tanssiparina tahtomattaan toimivat paperit, valokuvat, kaikki jonka luulin tietäväni. Yhtään mistään.
Lieneekö siinä ongelman ydin? Kukaan ei tiedä mitään ja kaikki alkaa aina alusta. Paitsi  heillä, jotka polkevat paikallaan ajassa.
Ongelma kuin ongelma, ulottuvuuksistaan huolimatta, katosi kun astuit huoneeseen. Ajasta ei enää pidetty kirjaa ja ajan kirjasta tuli sytykettä. Tämä tuli, luonteeltaan toisenlainen, ei vienyt mennessään.
Kuka toisi tullessaan? havahtuu usein itseltään kysymään. Rauha laskeutui sillä välin, mutta kenen rauha ja kenelle?

©Mikko Järvinen

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Luutuva sydän

Se pelastaa hyvin harvan, jos ketään. Sen lopullinen hyöty kuitenkin riippuu tavoitteista. Pyhittääkö se keinot? Voiko se tapahtua itsestä riippumatta? Tahtoisin uskoa että asian laita ei ole näin.

Ydin on aina sula, tähän on uskottava, jos päinvastaisella on lainkaan toivoa. Siitä pitää olla tilanteen välttämiseksi, kyllä, tilanteen. Siirryttäessä kohti kovuutta on yksikin askel liikaa.

Nyt on siis puhe näkymättömästä valloittajasta, joka vallan saatuaan, puolustaa sitä sinun keinoillasi. Voimattomuus tekee silloin seuraa, joka tapauksessa pintaa tavoittelevalle tunteelle, joka kertoo meille olevamme vielä olemassa.

© Mikko Järvinen

torstai 28. helmikuuta 2013

Unikuva näyttely

Monia kuvia ei olisi ellei hän olisi kiinnittänyt itseään minun sieluuni, jollakin tavalla. Alkulähteillä hän, muistaakseni, oli pukeutunut valkoiseen. Elkeet olivat ainakin enkelin.

Teoksista ensimmäisenä esittäytyy "juhannus", jonka nimi toisaalta voisi olla myös "passikuva", mutta ei sen niin väliä. Sama kauneus pysyy vangittuna nimestä huolimatta.

"Johdatuksess" vangittu kauneus näyttää miten hauskaa voi oikeasti oola. Unohdettu nautinto nousee siinä uuteen kukkaan. "Kesä nurmikentällä" on sen henkinen jatko, sillä pienellä kentällä kulminoitui koko kesä.

"Äänekäs tehdas" edustaa raja-arvoja omalla tavallaan, sillä tunteet ylittävät rajan siellä rehellisesti. Tervetuloa näyttelyyn.

© Mikko Järvinen

tiistai 19. helmikuuta 2013

Elämän kehystyö

Kävelin,sillä kadulla, Joy Divisionin soidessa. Oli monesti soinut moni muukin musiikki, mutta aina olin ajatellut. Kevyesti arkipäivää, yhä harvemmin nykypäivinä ohitettuani elämän arvojen tapahtuma horisontin.

Kohtaloon uskovat väittäisivät ettei sen jälkeen voisi enää eksyä. Siinä oletetaan ettei mikään muutu. Koskaan. Sehän tarkottaisin että universumi kuristaa meitä. Todellisuudessa se vain loistaa poissaolollaan.

Kaikki turtuu tasaisella vauhdillaan ilman sinua. Päivät toinen toistaan surullisempia, joista puuttuu tuomasi seikkailu. En tiedä pidätkö polkupyöristä, joten se ei varmaankaan kulje niillä. Voin vain kuvitella missä kohdin tapahtumahorisonttisi sijaitsee ja oletko jo ohittanut sen.

Kun se ei veisi sinua mennessään.

© Mikko Järvinen