Kävelin,sillä kadulla, Joy Divisionin soidessa. Oli monesti soinut moni muukin musiikki, mutta aina olin ajatellut. Kevyesti arkipäivää, yhä harvemmin nykypäivinä ohitettuani elämän arvojen tapahtuma horisontin.
Kohtaloon uskovat väittäisivät ettei sen jälkeen voisi enää eksyä. Siinä oletetaan ettei mikään muutu. Koskaan. Sehän tarkottaisin että universumi kuristaa meitä. Todellisuudessa se vain loistaa poissaolollaan.
Kaikki turtuu tasaisella vauhdillaan ilman sinua. Päivät toinen toistaan surullisempia, joista puuttuu tuomasi seikkailu. En tiedä pidätkö polkupyöristä, joten se ei varmaankaan kulje niillä. Voin vain kuvitella missä kohdin tapahtumahorisonttisi sijaitsee ja oletko jo ohittanut sen.
Kun se ei veisi sinua mennessään.
© Mikko Järvinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti