Unohdan kuinka sanoit minua rakastavasi.
Sano jotain mikä pitää tämän hehkun elossa,
sillä kuka ikinä asuukin ruumiissani en enää
tunne häntä. Jos kukaan ei ole ohjaamassa ei
alkuperäinen asukki löydä takaisin.
Ilman sanojasi en osaa suojata itseäni itseltäni.
Tuijotan ulkona muodostuvaa lumista loputtomuutta.
Siellä harvoin löytää tietään. Kaipaus ja
päättämättömyys odottaa kinosten takana kulkijaa.
Välillä kinosten takaa löytämästään ei tiedä onko
se alkuperäisen asukin omaa vai nykyisen kulkijan
taakseen jättämää. Päätelmien teko itsestään tai
muista täällä tunteiden välisessä tilassa on
työlästä.
Kun on kerran lähtenyt lämpöään vaihtelevien
viimojen vietäväksi. Ei voi koskaan tulla todella
takaisin. Lähtiessään jättää aina jotain itsestään
pois. Sanoista kaikki usein lähtee tai niiden
sanomattomuudesta.
© Mikko Järvinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti