Maailma, jota ei ole.

Kun lukee lehdestä 50 vauvan joutuneen
huostaan, siinä tulee katsoneeksi
punaiseksi maalaamansa seinää ja alkaa
maalaaman sitä mustaksi, vaikka se ei
enää ole mikään masennuksen tunnusväri.

Onko sitä syntynyt väärään aikaan,
kun ihmettelee miten joku jaksaa
murehtia rikkoutuneesta mopon valosta.
Testit sijoittavat minut 1910-luvulle
vallankumousten syliin ja tekevät
minusta che guevaraa.

Epäilen kovin, että paikka ainakin on
väärä, sillä tuntuu että on edelleen
matkalla. Puolikkaat ihmissuhteet
vierustavat tietä kuin katulamput,
mutta eivät valaise. Neuvovat kyllä
kysymättä, sanomatta mitään.

Muistelen haikeana sitä kaunista
ajatusta, joka on maalattu, kirjoitettu
ja soitettu niin usein. Mutta kuka
sen on oikeasti löytänyt? Enpä
kuitenkaan anna edes osia pois siitä.

© Mikko Järvinen