Ajat

Sade piiskaa ikkunaan. Jättää pisaroitaan ikkunaan.
Yritän katsoa niiden läpi. Kuin muistojen, jotka
ovat jääneet elämään sinun mentyäsi. En kestä
keittää kahvia, vaan paiskaan pannun seinään.
Istun sirujen viereen.

Niiden heijastuksia miettiessäni, muistui se hetki
kun istuimme hieman humalassa seinää vasten. Puhuimme
elämästä suurin unelmin. Bailey's pullosta saattoi
maistaa sinut. En voinut olla katsomatta silmiisi.

Hukun niihin samalla kuin kyynel valuu poskellasi.
Havahdun ja kuivaan sen. Kysyn miksi itket? Kerrot
että ajat ovat ovat pahoja ja hyvät unelmat menevät
sinne kuolemaan.

Pitelen sinua sylissäni ja kerron hiljaa korvaasi,
että jos olemme hyviä ja rehellisiä itsellemme, niin
ajat kyllä seuraavat perästä.

Nostaessani veristä nyrkkiäni pannun siruista, mietin
mihin ne ajat katosivat.

© Mikko Järvinen