Maali hilseilee kauttaaltaan sen pinnalla.
Tämä voisi olla hämäystä tai aivan tottakin.
Ehkäpä määrittely ei ole näin yksinkertaista,
kun turhaan urhean harhainen nainen liimaa
hiutaleita takaisin.
Kertoo epämääräisellä äänellä, ei sillä etteikö
siitä saisi selvää, kaipaavansa totuutta. Vastaan
katseesta itsensä juontavan äänen tukemana että
kuten äänesi ilman sanoja kertoo: tämä on siihen
aivan väärä paikka.
Kaikki kertovat jotakin muuta mitä olivat aikoneet
täällä. Oikeat tarinat ovat eksyneet sillalta sivuun,
niiden määrittävät hetki on tuntunut hajoavan
tuhanneksi risteykseksi. Eihän täällä edes ole
semmoista.
Ei kukaan ymmärrä sitä naista, ehkä vähiten minä.
Tiedän kyllä miksi hän tekee sitä, sillä ei usko aina
kaikkiin omiin juttuihinsa.
© Mikko Järvinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti