Kuvajaiset taikka niiden osat tulevat
jatkuvasti vastaan. Ihmettelemme niitä
ja pohdimme mikä on aitoa, mikä on
todella omaa. Oma sielu ellei sitä ole
murtanut usko, teoria tai nykyaikojen
propaganda.
Oman itsensä ydin. Se aidoin osa on
tuolla jonkun pideltävänä. Kovin
pienenä ohi kiitävänä hetkenä on se
annettu pois. Onhan se tietysti karkea
reunoiltaan, mutta katsotaan miten sitä
kohdellaan
Hiovat karkeuksia pois. Temppuna on
muuttua muuttumatta. Ihan niinkuin se
olisi mahdollista. Tosiassa käy niin
että muututaan enemmän siksi, joka olisi
aina pitänyt olla. Ikäänkuin ne asiat
olisivat unohtuneet.
Ei se mitä me maailmasta ja sen
kyseenalaisesta tarjonnasta, vaan
mitä me haluamme itsestämme kertoa sinne.
Siellä on opittava arvostamaan meitä.
© Mikko Järvinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti